Koska jouluun on aikaa enää vaivaiset 65 yötä, niin sen kunniaksi päätin kirjoittaa Minun joulustani.

Minulle joulu tarkoittaa muutakin aikaa kuin ainoastaan jouluaattoa. Aloitan nimittäin sen verran aikaisin jo joulupuuhat. Joulut minulla ja perheelläni on tapana viettää Kärkölässä (kunta lähellä Lahtea sekä Hollolaa) yhdessä "sukuni lähimmäisten" kanssa. Olemme yhdessä kokoontuneet tädilleni ja sedälleni isoon omakotitaloon, jossa tunnelma on aina korkeimmillaan. Tuo talo sijaitsee ihan lähellä metsää ja naapureitakaan ei näy. Voitte siis vain kuvitella, kuinka kauniilta koko paikka näyttää, kun alkaa hämärtää, on pakkasta ja lumi kimmeltää ja talo jossa olemme, on täytetty äänin ja ikkunoilla palaa kynttilät. Tapanamme on myöskin tehdä jäälyhtyjä, joita laitamme aina pihalle luomaan tunnelmaa ja valaisemaan, syreenipensaassa ja muutamissa puissa on jouluvalot. Ulkona vain pakkanen paukkuu, muuten on aivan hiljaista. Vaikka näyttääkin, ettei ulkosalla olisi mitään elämää, luontohan sitä silti elää - lumivaipankin alla. Ja toki eläimet viettävät omaa jouluaan metsän sopukoissa, piilossa ihmisiltä.

Sisällä talossa on meneillään täysi hulina. Ihmiset viipottavat ympäriinsä. Eräät laittavat joulukoristeita, toiset hääräävät kinkun parissa, kolmannet leikkivät piilosta ja neljännet askartelevat. Kyllä vain, joulu on tullut! On aaton aatto, ja päätämme koristella metsästä tuodun kuusen. Vihreänä ja ylväänä se odottaa aulassa, kunniapaikalla. Vihdoin haemme monta laatikollista koristeita, ja koristelu saa alkaa! Ensiksi valot, sitten tähti kuusen latvaan, seuraavaksi pallot, ja nauhaa sinne ja tänne. Kuusesta tulee yhtä kaunis kuin edellisenä vuonna, ja sitä edellisenä. Ehkäpä jopa komeampi! Hetken aikaa ihastelemme kättemme töitä ja annamme joululaulujen soida taustalla. Sitten jokainen taas palailee omien askareidensa äärelle: paljon on vielä tekemättä, ja aikaakaan ei niin paljoa enää!

Lopulta kun ruoat on tehty seuraavaa päivää varten ja askartelut ja koristelut tehty, on kello jo paljon. Tapanamme on tehdä yö-myöhään, kyllä vain, pipareita ja piparkakkutalo! Niiden parissa puurtaminen alkaa siis seuraavaksi. Kello saattaa olla vasta kaksi yöllä, kun kaikki on valmista, ja ihanat tuoksut täyttävät koko talon. Osa on jo nukkumassa ollut monen monta tuntia, osa (mukaanlukien minä) on puurtanut keittiössä innoissaan.

Aamulla syödään rauhassa aamupalaa ja katsellaan Joulupukin kuumaalinjaa. Nuorimmat vilkuilevat kelloa kärkkäästi: Koska on kello viisi? Milloin Joulupukki tulee? Kahdentoista aikoihin syömme riisipuuroa ja luumukeittoa. Katsomme yhdessä joulurauhan julistuksen. Sen jälkeen ne, jotka haluavat, menevät joulukirkkoon ja käyvät sen jälkeen haudalla. Sillä aikaa kun eräät ovat kirkossa, me muut esimerkiksi askartelemme tai vietämme aikaa pelaillen lautapelejä. Lopulta kun muut tulevat kirkosta, juomme yhdessä glögit. Pian tulee itse Joulupukkikin, vaikka kukaan ei siihen enää usko, se vain on jäänyt tavaksi meille, ja kuuluu yhteiseen jouluumme. Lopulta kun Joulupukki on tullut, muutamat laulut laulettu ja lahjat jaettu, on aika istua ruokapöydän ääreen. Se notkuu mitä ihanempia ruokia. Tuoksu huumaa kaikki juhlijat. Kun olemme istuneet pitkän aikaa pöydän äärellä ja ihmetelty lahjoja, kellokin alkaa jo aika paljon olla. Jotkut menevät nukkumaan, jotkut jäävät vielä jalkeille.

On koittanut joulupäivä. Joulupäivisin meillä on tapana mennä koko päiväksi metsässä olevaan kotaan paistelemaan makkaraa, juomaan glögiä... Siellä aika vierähtää nopeasti keskustellen ja huonoa läppää heitellen.

Jouluni on oikeastaan lähes aina samanlainen kuin juuri tämä kertomani. Se on meille tapa, ja siitä tulee pitää kiinni. Joulu ei ole mitään ilman tiettyjä rutiineja (saati sitten ilman lunta).